T A S A P E L I
– hyvinvointia jaetusta vanhemmuudesta

 

Vanhemmuus on parhaimmillaan tasapeli ❤️

Tasapeli on vanhemmuuden vaalimista ja tasapainoon pyrkimistä. Jos perheessä on kaksi tai useampi vanhempi, tasapeli saavutetaan jakamalla tasapuolisesti perhevapaat, kasvatus, kotityöt ja metatyöt.

Näin hyvinvointi perheessä lisääntyy ilman, että yksi vanhemmista on hallitsevampi tai ottaa vastuuta enemmän.

Tasapelin hyviä puolia on, että sillä saavutetaan arvostusta ja kunnioitusta kaikkien vanhemmuutta kohtaan ja vahvistetaan reiluuden tunnetta sekä motivaatiota arjen keskellä.

Tasapeli-kampanjalla MiB kannustaa erityisesti äitejä jakamaan vanhemmuutta ja antamaan isille ja muille toisille vanhemmille tilaa tasavertaisina vanhempina. ❤️

Osallistu keskusteluun somessa käyttämällä hastageja #tasapeli ja #perhevapaattasan.


Hei äiti, oletko valmis tasapeliin?

Vanhemmuuden vastuiden jakaminen tuo hyvinvointia koko perheelle:

  • Tasavertainen työnjako auttaa vanhempia jaksamaan paremmin. Kenellekään ei kasaudu liian suuri taakka.

  • Lapsen turvallinen kiintymyssuhde vahvistuu kaikkiin vanhempiin. Tasavertaisten vanhempien perheessä lapsella on useampi läheinen roolimalli, tukija ja kasvattaja.

  • Vanhempien parisuhde paranee ja eroriski pienenee vastuun jakamisen myötä. Tasainen työnjako ehkäisee riitoja, joita epäoikeudenmukaiseksi koettu työnjako saattaa aiheuttaa.

  • Tasan jakaminen kannattaa aloittaa jo perhevapaista, sillä se luo vahvan pohjan tasavertaiselle vanhemmuuudelle jatkossakin. Perhevapaiden jakaminen on myös taloudellisesti kannattavaa jopa 85 prosentille perheistä, joissa on kaksi työssäkäyvää vanhempaa.

  • Tasa-arvo työelämässä vahvistuu, kun kaikilla vanhemmilla on mahdollisuus olla lapsen kanssa kotona. Näin pitkät perhevapaat eivät leikkaa vanhempien palkkaa tai hidasta urakehitystä.


 

Pelaa tasapeliä!

❤️

Pelaa tasapeliä! ❤️


Olemme jo tasa-arvoisia – miksi perhevapaat pitäisi jakaa?

Perhevapaat ovat merkittävä ajanjakso parisuhteelle ja vanhempien roolien muodostumiselle. Lapsen syntymä on käännekohta, jossa luodaan uudet, vanhempien roolit. Usein äiti/synnyttävä vanhempi jää ensimmäisenä kotiin ja ottaa vastuun vauva-arjen pyörityksestä.

Hei äiti - teet upeaa työtä! ❤️ Pidemmän päälle ykkösvanhemman rooli saattaa kuitenkin kuormittaa. Äidit kantavat isää/ei-synnyttävää vanhempaa useammin kaksoistaakkana vastuuta niin kokopäivätyöstä kuin päävastuuta perheestä. Vahvan tasa-arvon maissa äidit ovat vanhemmuudesta tutkitusti uupuneempia.

Äidille kasautuvat hoivavastuut ja epätasa-arvoinen työnjako heijastuvat myös parisuhteeseen. Epätasainen työnjako kotona lisää riitelyä ja kasvattaa pikkulapsivaiheen eroriskiä.

Perinteisen sukupuolten työnjaon muuttaminen edellyttää usein, että isä/ei-synnyttävä vanhempi ottaa itsenäisten lapsenhoitovastuun riittävän pitkäksi aikaa. Nykyinen perhevapaamalli mahdollistaa toiselle vanhemmalle oman, puolen vuoden mittaisen vanhempainvapaakiintiön.

Usein kysyttyjä kysymyksiä perhevapaiden jakamisesta

  • On hyvin yleinen myytti, ettei parempituloisen vanhemman kannata jäädä perhevapaalle, ettei perheen tulotaso romahtaisi.

    Itse asiassa jopa 85 prosenttia perheistä, joissa molemmat vanhemmat ovat työllisiä, hyötyisi taloudellisesti, jos perhevapaat jaettaisiin tasan - silloinkin, kun tuloeroa vanhempien välillä on. Vanhempainraha on ansiosidonnaista, ja verotus tasaa tuloeroja merkittävästi.

    Kelan perhevapaavertailun avulla voitte tarkastella, miten perhevapaiden jakaminen vanhempien kesken vaikuttaa perheen tuloihin.Täyttäkää vertailu ennen kuin teette päätöksen vapaiden jakamisesta.

  • Vauvan hoitaminen on taito, jonka voi oppia. Mitä aiemmin ja mitä enemmän isä/toinen vanhempi hoitaa lasta, sitä paremmin homma sujuu.

    Lapsen hoivaaminen ei ole niinkään sisäsyntyinen ominaisuus vaan taito, jonka oppii olemalla vauvan kanssa. Näin vauvan tarpeille herkistyy ja niihin oppii vastaamaan. Kun isä ottaa päävastuun lapsen hoidosta ja viettää valtaosan ajasta tiiviissä kontaktissa lapsen kanssa, hän herkistyy lapsen tarpeille ja rytmille.

    Ruotsalaistutkimuksen mukaan isän ja lapsen suhde lähentyy isän perhevapaan myötä. Se näkyy esimerkiksi siinä että lapsi hakee lohtua yhtä lailla isän sylistä.

  • Vauvalla on kyky rakentaa kiintymyssuhde useampaan hoivaajaan yhtä aikaa. Isän / toisen vanhemman jääminen kotiin mahdollistaa vahvempien ja turvallisempien kiintymyssuhteiden kehittymisen myös isän / toisen vanhemman ja pienen lapsen välille.

    Mitä varhaisemmin vauvan kanssa on tekemisissä ja mitä enemmän isä vauvaa hoitaa, sitä helpommaksi muodostuu vaihto siinä kohtaa, kun äiti palaa työelämään.

  • Imetys on harvoin este töihin paluulle. Yli puolivuotiaan vauvan ja taaperon imetys mukautuu yleensä elämänmuutoksiin omalla painollaan. Imetyskertoja ei välttämättä tarvitse vähentää etukäteen, sillä lapsi ymmärtää nopeasti, milloin maitoa on tarjolla. Myös rinnat sopeutuvat pian uusiin imetysväleihin.

    Imetyksen tuen sivuilta löydät lisää tietoa imetyksen ja töiden yhdistämisestä. Tutustu myös Imetysmyönteinen työpaikka -oppaaseen ja pyydä rohkeasti työpaikalta perheystävällisiä joustoja imetyksen jatkamisen mahdollistamiseksi!

  • Niinpä, perhevapaat ovat usein aivan ihanaa aikaa! Vauvavuosi pienen palleron kanssa on parasta. ❤️

    Saattaa tuntua vaikealta joutua luopumaan ainutlaatuisesta ajasta, mutta kannustamme silti antamaan isälle / toiselle vanhemmalle tilaa.

    Eikö olisi mahtavaa, että myös toinen vanhempi pääsisi nauttimaan ihanista hetkistä? Ehkäpä toinenkin vanhempi kaipaisi taukoa työelämän kiireistä? Ja miten upeaa olisi vauvalle, että hän saisi läheisen suhteen molempiin vanhempiin.

    Vaikka se vähän kirpaisisi, kannustamme antamaan toiselle vanhemmalle mahdollisuuden pitää kaikki hänelle kiintiöidyt vanhempainvapaat!

  • Yrittäjien voi tuntua hankalalta jäädä perhevapaalle. Mielessä voi käydä, miten yritykselle käy poissolon aikana, katoavatko asiakkaat tai miten käy mahdollisille työntekijöille?

    Yrittäjien mahdottomuudesta jäädä perhevapaalle puhutaan usein erityisesti miesyrittäjien kohdalla. Yrittäjänaisten on usein pakko jäädä synnytyksen vuoksi pois ainakin joksikin aikaa. Eikö saman pitäisi onnistua myös miehiltä?

    Yrittäjän perhevapaaksi sopii usein hyvin yrittäjyyden ja perhevapaan yhdistäminen. Esimerkiksi osittaisella vanhempainvapaalla on mahdollista työskennellä max 5 tuntia päivässä ja nostaa samalla osittaista (puolikasta) vanhempainrahaa.

    Lue blogistamme kahden yrittäjän vinkit yrittäjyyden ja perhevapaiden yhdistämiseksi!


Miten perhevapaat kannattaa jakaa?

Perinteinen tapa jakaa perhevapaat on pitkään ollut, että äiti/synnyttävä vanhempi jää pidemmäksi aikaa lapsen kanssa kotiin ja isä/ei-synnyttävä vanhempi pitää lyhyemmän pätkän vapaita.

 Tämä tapa ei kuitenkaan ole ainut mahdollinen, eikä välttämättä aina se, joka palvelee parhaiten perheen tarpeita.

Sata tapaa jakaa perhevapaat -oppaastamme löydät sata uutta ideaa jakaa perhevapaat sekä joustavia keinoja yhdistellä perhevapaita ja työssäkäyntiä!

Jätä alle sähköpostiosoitteesi ja lataa ilmainen opas. Hyödynnämme sähköpostiasi ainoastaan mahdollisen palautekyselyn lähettämiseen oppaasta.

Voit myös kysellä perhevapaiden jakamisesta sivun oikeasta alakulmasta löytyvältä MiB Botilta!


Oletko valmis neuvottelemaan vanhemmuuden vastuiden jakamisesta?

Lataa MiBin ilmainen Parasta jaettuna -opas! Opas auttaa vanhempia neuvottelemaan perhevapaiden jakamisesta, pohtimaan erilaisia tapoja jakaa vapaat sekä tekemään reilua työnjakoa lapsen hoivaan, kotitöihin ja metatöihin liittyen.


Tasanjakajien tarinoita


Vertaistukea ja keskustelua tasavertaisesta vanhemmuudesta

Tervetuloa mukaan Tasa-arvoinen vanhemmuus -Facebook-ryhmään! Ryhmä on keskustelufoorumi vanhemmille, joita kiinnostaa mahdollisuus jakaa tasapuolisesti vanhemmuuden vastuita ja toimia yhtenä tiiminä perhearjen johtamisessa. Ryhmässä käydään keskustelua mm.

🔻 työnjaosta lapsiperhearjessa
🔻 yhteisistä päämääristä ja kumppanuudesta kasvatuksessa
🔻 perhevapaiden jakamisesta
🔻 työn ja perheen yhdistämisestä

Haluamme lisätä vanhempien voimavaroja sekä tarjota vertaistukea ja ideoita oman perhearjen kehittämiseen!


Webinaarit ja livet

Kaipaatko lisää tietoa tasavertaisesta vanhemmuudesta? Kutsumme sinut mukaan kampanjan webinaariin ja Instagram-liveihin!


Tule mukaan innostavaan ja energisoivaan verkostoon! ❤️

Perhevapaat voivat olla äidin ja uran parasta aikaa. Itsensä kehittämistä ja omaa ammatillista identiteettiä ei tarvitse laittaa tauolle vauvavuoden aikana, ja verkostoitua voi vauva kainalossa, muiden työstään tykkäävien äitien seurassa!

Jos kaipaat perhevapaiden ohelle kiinnostavia tapahtumia, innostavia yritysvierailuja ja tilaisuuksia, joissa voit jutella muustakin kuin vauva-arjesta, tervetuloa mukaan Mothers in Businessin toimintaan! Olemme verkosto kaikille äideille, jotka ovat kiinnostuneita omasta urastaan ja haluavat onnistuneesti yhdistää töitä ja perhe-elämää. Tapahtumiimme voit aina osallistua yhdessä vauvan kanssa.

Liity jäseneksi 40 € vuosihintaan ja vietä elämäsi parhaat perhevapaat!